|
HypnoosiHypnoosi on luonnollinen ja täysin normaali ilmiö, joka saadaan aikaan lähes kaikissa ihmisissä. Sana hypnoosi tulee Kreikan kielen sanasta Hypnos, joka tarkoittaa unen Jumalaa. Hypnoosi ei ole uni- eikä valvetila. Hypnoosi on unen ja valvetilan väliin rajoittuva syvä rentoutumisen tila. Hypnoosista käytetään myös nimeä transsi. Hypnoosin avulla päästään vaikuttamaan ihmisen piilotajuntaan eli alitajuntaan. Hypnotisoijan antamat suggestiot iskostuvat hypnotisoidun alitajuntaan, jota kautta ne vaikuttavat ihmisen toimintaan valvetilan aikana posthypnoottisesti. Hypnoosin avulla tapahtuva henkinen valmennus on tehokas ja varteenotettava valmennusmenetelmä esiintymisvarmuuden kasvattamiseen ja erilaisten tapatottumusten korjaamiseen.
Hypnoosi ja analgesiaAnalgesia tarkoittaa tunnottomuutta kivulle ja anestesia täydellistä tunnottomuutta. Hypnoosilla voidaan saada muutoksia tuntoaistien alueille. Kipuaisti voidaan suggeroida jopa kokonaan pois. Hypnoosin avulla tunnottomaksi suggeroidut alueet eivät noudata minkäänlaisia hermoratoja. Tämä on todettu myös useissa psyykkistä alkuperää olevissa tunnottomuuksissa.Syvässä hypnoosissa saadaan aikaan täydellinen anestesia, jolloin hampaan poisto hammaslääkärin vastaanotolla on mahdollista toteuttaa pelkällä hypnoosipuudutuksella (hypnoanestesialla). Mikäli koehenkilölle annetaan syvässä hypnoositilassa kipuärsyke, autonominen hermosto reagoi samalla tavalla kuin ilman hypnoanestesiaa, mutta tietoinen käyttäytyminen ei muutu. Kasvojen ilmeiden muuttumista ja kivulle ominaisia eleitä ei esiinny.
Syvä hypnoosiSyvien hypnoositilojen käyttö on monissa hypnoosityöskentelyyn liittyvissä tapauksissa erittäin tärkeää. Syvässä hypnoosissa annetut posthypnoottiset suggestiot toimivat paremmin kuin kevyessä tilassa annetut.Onnistuneen regression kannalta syvän hypnoositilan muodostaminen on tärkeää. Myös kipu- ja särkytilojen lievittämisessä, sekä hypnoanestesiassa vaaditaan suhteellisen syvää hypnoositilaa.
PosthypnoosiPosthypnoottisella suggestiolla tarkoitetaan jälkihypnoottisia suggestioita, jotka toimivat valvetilan aikana hypnoosikäsittelyn jälkeen. Posthypnoottisella suggestiolla voidaan ihminen saada esimerkiksi silmänräpäyksessä uudelleen hypnoositilaan.Hypnotisoijan napsauttaessa sormia, koskettaessa olkapäätä tai muuta vastaavaa, vajoaa henkilö välittömästi uudelleen hypnoosiin. Suggestion toimeenpanevana merkkinä voi olla mikä tahansa merkki, vaikkapa pelkkä hypnotisoijan ääni, sana, yskäisy, käden heilautus tai silmiin katsominen jne. Posthypnoottisia suggestioita voidaan antaa lähes minkälaisia tahansa. Piintyneelle tupakoitsijalle voidaan antaa suggestio suussa esiintyvästä vastenmielisestä mausta, pahoinvoinnin tunteesta jne. Posthypnoottisilla suggestioilla voidaan ihminen saada toimimaan tietyllä tavalla jopa kymmenien vuosien kuluttua. Posthypnoottiset suggestiot voivat säilyttää tehonsa varsin pitkään. Joissakin tapauksissa posthypnoottiset suggestiot ovat säilyttäneet tehonsa jopa yli 20 vuotta. Mitään varsinaista aikamääritettä ei voida antaa. Toisilla ihmisillä teho säilyy pidempään, ja toisilla vieläkin pidempään.
HypnotisoitavuusIhminen on varsin vähän tietoinen omasta hypnotisoitavuudestaan ja suggeroitavuudestaan. Ihmisistä noin 95 prosenttia voidaan hypnotisoida, mutta vain vajaat 15 prosenttia voidaan saattaa kaikkein syvimpään hypnoositilaan. Keskisyvään vaipuu noin 50 prosenttia ja kevyimpään hypnoosiin noin 30 prosenttia.Vajaat 5 prosenttia ihmisistä jää hypnotisoitavuuden ulkopuolelle. Tähän ryhmään kuuluvat kehityksessä jälkeen jääneet, mielisairaat, huumeiden käyttäjät, ja joitakin voimakkaita psyykenlääkkeitä käyttävät henkilöt.
RegressioRegressiolla tarkoitetaan palauttamista ajassa taaksepäin esimerkiksi lapsuuden aikaisiin tapahtumiin ja ikäkauteen. Ainoastaan aidolla hypnoosilla voidaan toteuttaa aito regressio. Regressioistunnossa henkilön puhetapa, ääni, artikulointi, käsiala, kuvien piirtämistapa ja muut toiminnot voivat muuttua täysin regressoitua ikää vastaavaksi. Lisäksi voivat muuttua myös hengitys ja motoriikka.
SuggestioSuggestio tarkoittaa psyyken ominaisuutta ohittaa tietoisen minän rationaalinen osa siirtämällä tietty ärsyke pois sen kriittiseltä alueelta. Suggestion vaikutukset ovat tahdosta riippumattomia reaktioita. Suggestioilla vaikutetaan ihmisen tiedostamattomiin vietti- ja tunnealueisiin.Hypnoosin aikana annetut suggestiot tallentuvat ihmisen alitajuntaan, jota kautta ne vaikuttavat ihmisen toimintaan ja käyttäytymiseen.
Hypnoosi hoitotyön apukeinonaHypnoosi soveltuu monien terapioiden apukeinoksi. Hypnoosia voivat käyttää työssään:. Lääkärit . Hammaslääkärit . Hoitajat . Reikihoitajat . Luontaishoitajat . Terapeutit . Luontaisterapeutit . Urheiluvalmentajat . Kansanparantajat . Hierojat . Monet muut Hypnoosi on turvallinen ja tehokas hyvinvoinnin ylläpitäjä ja edistäjä, eikä siihen liity mitään vaaraa. Jokaisen ihmisen tulisi tuntea hypnoosin olemus, hypnoosin mahdollisuudet, sekä hallita hypnoosin eri menetelmiä ja suggestion dynamiikkaa. Hypnoosi on avain uuteen, rikkaampaan ja terveempään elämään. Hypnotisoija Pekka Pakarainen Käyttäytymistieteiden asiantuntija |